13.5.2012

PTUn turnaus Pihlavassa 12.5.

Sateisessa ja koleassa kevätsäässä suunnistettiin kohti Pihlavan kenttää. Aamutuimaan vastassamme oli KoPan joukkue. Ensimmäisen puoliajan jälkeen tilanne oli KoPalle 2-1. Toisella puoliajalla KaPa sai pelivaihteen päälle. Ottelu voitettiin 5-2. Vihreän fair play -kortin sai Anni.

Seuraavaksi kentälle saapui TOVE. Kylmä pohjoistuuli hyydytti KaPan pelaajat, sillä ottelu päättyi lukemin 1-4 TOVElle. Vihreän kortin sai Juho. Uusin voimin kohdattiin isäntäjoukkue PTU. KaPa johti useampaan otteeseen, mutta viime minuuteilla PTU tasoitti 4-4. Vihreän kortin sai Anni.

Viimeisessä ottelussa kohdattiin Musa. Musa hallitsi ottelun alkupuolta 2-0, mutta tilanne kääntyi pelin puolivälissä eduksemme ja voitto kotiin komeasti 6-3. Nyt peli vapautui; tehtiin hyviä syöttöjä, hienoja läpiajoja ja taidokasta yhteistyötä kertoivat valmentajat. Aurinko paistoi. Vihreän kortin sai Leevi.

KaPa sijoittui kolmanneksi. Joukkueemme palkintokaappi täydentyi turnauspokaalilla ja pelaajat saivat kaulaansa pronssiset mitalit. Joukkueen tsempparipelaajana palkittiin Anni. Hyvä pelaajat!


Karhuhallin kevätturnaus 29.4.

Karhuhalliin lähdettiin ottamaan mittaa muista alueen jalkapallojoukkueista. Tällä kertaa kokeiltiin erilaista taktiikkaa, joka aiheutti lievää hämmennystä kentällä ja vaihtopenkillä. Pelien päätteeksi valmentajat kommentoivat, että pojat tarvitsevat lisää juoksuvoimaa. Tässä turnauksen pelurit ja tulostaulukko:

KaPa – Fc JazzRed 0-1
EuPaUnited – KaPa 1-5
PTU – KaPa 1-1
Fc UlvilaEagles – KaPa 2-1