12.12.2015

Kauden päätös 11.12.2015

Kausi 2015 pantiin pakettiin joululounaalla ja kakkukahveilla. Valmentaja Joni Toivola kiitteli niin pelaajat kuin tukijoukotkin mahtavasti menneestä kaudesta. Vaikka piirin pelejä oli vähemmän ja vaikka piirisarjan pronssimitalit olivat vielä matkalla, on kierretty pienempiä ja isompia turnauksia niin, että pelejä on kertynyt viisikymmentä kappaletta. Tulevana kautena onkin 11 vs 11 -joukkueet, täysikokoiset kentät. Ottelut ovat sentään edelleen 2 x 35 minuutin mittaisia. Moni tuttu turnaus voi ensi kesänä jäädä pois jos eivät C14-porukoille enää järjestä. Mutta Jyväskylän ja Tampereen isommat tapahtumat alkavat olla pelureille tuttua puuhaa. Myös fysiikkavalmentaja Sampo Kuusinen kiitti kuluneesta vuodesta ja muistutti monipuolisen liikunnan olevan avaimen isolla kentällä pärjäämiseen. Pelaajat saivat pienet pystit muistoksi kuluneesta vuodesta. Erikoispalkinnon vuoden aikana tapahtuneesta henkisestä kasvusta sai ansaitusti Jami Järvinen.