26.8.2012

Arpajaiset 25.8.

Joukkueemme arpajaiset järjestettiin aurinkoisella lauantaitorilla. Ostajia riitti, onni potki jokaista ja palkinnotkin menivät viimeistä myöten. Kiitos kaikille palkintoja tuoneille, arpamyyjille ja tietysti myös arpoja ostaneille. Joukkueen hyväksi ja hyvä mieli kaikilla.


19.8.2012

IkUCup 19.8.

Sunnuntaiaamuna suunnistettiin kohti Ikaalisten viheriöitä. Aamutuimaan saimme vastaamme Nokian Pyryn. KaPa Redin peli oli aluksi hieman kankeaa. Siitä huolimatta pelissä syntyi monia jännittäviä tilanteita ja KaPa Red korjasi potin kotiin 2-1. Erityiskiitokset pelin erotuomarille hyvästä kasvatuksellisesta otteesta.

Keskipäivällä parin tunnin lepotauon jälkeen kohdattiin Sääksjärven Loiske. KaPa Redin peli syttyi uudelle tasolle ja maalihanat aukesivat. Ottelu voitettiin 7-2. Iltapäivällä saimme vastaamme FC Ulvilan. Nyt KaPan joukkue pelasi hyvin yhteen. Tästäkin pelistä korjattiin voitto kotiin 3-0. 

Kaiken kaikkiaan onnistunut turnaus joukkueelta. Kaikki pelaajat palkittiin turnausmitalein. Tsempparipelaajana palkittiin Aleksi L.






17.8.2012

Pihlavan pelit 16.8.

Pihlavan tumman taivaan alla kisailtiin Musan kanssa. Pelistä muodostui todellinen jännitysnäytelmä. Maalintekotilanteita syntyi vuoronperään kummallekin joukkueelle. Peli päättyi tasalukemiin 7-7. Vihreän kortin sai Juho. Illan päätteeksi KaPa kohtasi isäntäjoukkue PTUn. Tilanteet vaihtelivat, mutta PTU vei tällä kertaa voiton 4-3. Vihreän kortin sai Henri.

Kartanon pelit 14.8.

Leudossa elokuun illassa kohdattiin Kartanon kentillä Jazz03Utd ja Jazz02. Jazz03Utd aloitti vahvasti, mutta toisella puoliajalla KaPa taisteli kunnolla halliten puoliaikaa 2-1. Pillin soidessa peli päättyi niukasti Jazzille 5-4. Seuraavaksi kohdattiin vielä Jazz02. KaPa teki kaksi maalia ja Jazz02 laukoi niitä useammin.



7.8.2012

Toejoen pelit 7.8.

Sateisena tiistai-iltana kisailtiin TOVEn kanssa. KaPan peli toimi, syötöt osuivat kohdalleen ja maalintekotilanteita syntyi. KaPa voitti ottelun 3-1. Seuraavaksi viheriölle saapui Huittisten Lluja. Lluja aloitti vahvasti ja johti ekan puoliajan jälkeen 2-0. KaPa taisteli tosissaan toisella puoliajalla ja nousi tappioasemista lukemiin 3-3. Tasatuloksen sinetöi komea puskumaali. Vihreän kortin sai Aleksi J.

4.8.2012

VolkkariCup 4.8.

Elokuisessa hieman sateisessa aamussa kohdattiin ekaksi isäntäjoukkue LLujaMusta. Kapa hallitsi peliä jo alkumetreiltä ja korjasi potin kotiin lukemin 5-0. Vihreän kortin sai Joonas R. Seuraavaksi kentälle saapui FC HaPo. HaPo oli meille uusi tuttavuus. KaPan peli oli jähmeää. HaPo pääsi hallitsemaan peliä ja voitti sen 3-1. Vihreän kortin sai Niko.

Aurinkoisessa, jopa helteisessä säässä jatkettiin ruokailujen jälkeen. Nyt kentällä saapui PiTU. KaPan peli kulki - tehtiin komeita syöttöjä ja maalihanat aukesivat. KaPa voitti ottelun 6-2. Vihreän kortin sai Jami J. Iltapäivän viimeisessä ottelussa otettiin mittaa TOVEsta. KaPa teki aloitusmaalin ja vei sen myötä voiton kotiin 2-1. Vihreän kortin sai Aleksi J.

Pelien päätyttyä purettiin hyväksi havaittu telttakatos ja siirryttiin palkintojen jakoon. Kaikki pelaajat, valmennustiimi ja huoltojoukot palkittiin turnausmitalein ja kunniakirjoin. Tsempparipelaajana palkittiin Niko.