26.12.2013

Kausi paketissa! Vaikkakin jouluisessa!

20.12.2013 Kamarilla vietettiin yllätyspikkujoulua. Harkat alkoivat normaaleilla kuvioilla, mutta puolivälin jälkeen paikalle saapui Pasi R, jota joukkue muistikin pokaalilla ja nimikirjoituksilla varustetulla KaPan viirillä. Tässä kohtaa onkin hyvä kiittää vielä kerran Pasia siitä työstä mitä hän on KaPa -02 joukkueen eteen tehnyt.

Vuosi 2013 oli joukkueellemme huikea! Kehittyminen yksilöinä ja joukkueena on herättänyt positiivista kiinnostusta myös muissa alueemme joukkueissa. Tänä vuonna olemme tehneet yhteistyötä FC Jazz::n kanssa. Aika näyttää mihin tämä yhteistyö johtaa. Olemme tehneet yhteistyötä myös KoPan kanssa, osallistumalla mm. Messucuppiin yhteisjoukkueella. Toivottavasti tämän kaltainen toiminta saa jatkoa myös vuonna 2014.

Seuran viralliset päättäjäiset vietettiin jo aikaisemmin alkutalvesta. Tilaisuudessa muistettiin palkinnolla jokaista mukana ollutta pelaajaa. Lisäksi molemmista peliryhmistä palkittiin yksi tsemppari-pelaaja. Joni T oli valinnut AC:n peliryhmästä Aleksi Joensuun ja Pasi R oli valinnut FC:n peliryhmästä Martin Smolinin. Molemmat pelurit ovat osoittaneet tunnollista harjoitteluasennetta ja pelikentällä periksiantamattomuutta.

Takaisin Kamarille.... Pasin saatua pokaalinsa, viirinsä ja pelureiden kiitokset, niin tilaisuus sai yllättävän käänteen. Kesken pelien paikalle saapui joulupukki! Pukki oli varannut jokaiselle pelurille pienen pikkujoululahjan. Vähän oli ilmassa havaittavissa jännitystä, kun laulu ei oikein porukalta irronut vaikka pukkikin pariin kertaan pyysi. Lahjat sitten kuitenkin tälle hurjalle joukolle kelpasi ja lopussa asetuttiin yhteiskuvaan. Kuvan jälkeen joukkue kävikin mehun ja piparien kimppuun, jotka Suvi oli laittanut tarjolle treenien päätteeksi.  

Kiitokset vielä pelaajille, heidän vanhemmilleen ja joukkueen toimihenkilöille vuodesta 2013! Nöyrin kiitos myös valmennusavusta Jonin siskolle Tiinalle ja juoksuvalmentajille Terhille, Leenalle, Sampolle ja Timolle!

On hienoa huomata, että Kankaanpäässä kasvaa jo uusi "kultainen" sukupolvi tämän -02 joukkueen vanavedessä! Kun oikein tarkasti katsoo, niin sieltä se kurkistaa Matiaksen olkapään takaa! Nuorena, kun aloittaa, niin vanhana taitaa....




15.12.2013

Onnistunut miniliigaturnaus Porissa!

15.12.2013 Pelattiin miniliigaturnaus nimeä kantava pelitapahtuma Karhuhallissa. Turnaus tarjosi KaPalle 3 ottelua. Tulosten valossa joukkueen esitykseen voidaan olla tyytyväisiä. Jazz UTD1:lle hävittiin 1-0. Ottelu oli tarkkaa pelaamista molemmin puolin ja maalintekopaikkoja ei juuri tullut kummallekkaan. Toinen ottelu oli Pallo-iiroja+eupalaisia vastaan, joka kääntyikin KaPan voittoon 1-0. Voitto olikin hyvä revanssi viime kesältä! Viimeisessä pelissä vastaan asettui Ulvilan ja Musan yhdistelmä joukkue. Peli päättyi 0-0. KaPa oli ottelussa hallitsevampi osapuoli, mutta näin tällä kertaa.

Pitää tätä turnausta sitten kauden viimeisenä tai uuden kauden ensimmäisenä, niin tyytyväisiä saadaan olla. 2 KK tauko joukkueen yhteisistä nurmiharkoista ei todellakaan näkynyt tuloksissa. Tähän on hyvä päättää kausi tai aloittaa uusi!

10.11.2013

Kauden päättäjäiset 9.11.2013

Lauantaina 9.11.2013 kokoonnuttiin palloiluhallille laittamaan kesäkautta pakettiin. Puheet pidettiin, kaikkia kiiteltiin ja uutta kautta kohti ollaan menossa. Futsaal-harkat on jo käynnissä ja innolla odotellaan taas kevättä ja Niinisalon tekonurmelle pääsyä. Tilaisuuden päätteeksi pelurit ja toimihenkilöt ryhmittäytyivät huippuviralliseen joukkuekuvaan.
 

29.9.2013

Futsal-kaudeksi kuntsarille

Nurmikausi lähenee loppuaan ja talven futsal-kautta jo odotellaan.
Tilojen suhteen on hyviä uutisia, joukkueelle on saatu vuorot
Kankaanpään kuntoutuskeskukseen. Hieno juttu ja iso kiitos tuesta!


19.8.2013

KaPan E11-joukkue voiton makuun!

Kankaanpään Pallon 11-vuotiaat osallistuivat IkU Cup -turnaukseen kahdella joukkueella. AC KaPan joukkue mitteli ensimmäiseksi Nokian Pyryn kanssa. Pojat laukoivat ja saivat jo ensi minuuteilla tärkeän avausmaalin. Peli pelattiin tarkasti. Oma maali pidettiin puhtaana - kaikkien hämmästykseksi erotuomari kuitenkin hyväksyi pillin vihellyksen jälkeen reppuun eksyneen vastapuolen maalin.

AC:n pojat voittivat tasaisen varmasti kaikki lauantain pelinsä. Sunnuntaina olikin sitten tiedossa tiukkaa vääntöä FC Ulvila Eagles:n kanssa. Jännitysnäytelmää tarjottiin katsomon puolelle, sillä AC sai monia maalintekotilanteita, mutta vastassa ylärimaa, alarimaa tai vastapuolen peluria. Peli päättyi tasalukemiin 0-0. Lohkon mestaruus saavutettiin kolmella voitolla, yhdellä tasapelillä, 13 tehdyllä maalilla ja käytännössä nollapelillä omassa maalissa. Matka jatkui illan finaaliin.

FC KaPa puolestaan aloitti turnauksen isäntäjoukkue Ikaalisten urheilijoiden kanssa. Viheriöllä oli reilua taistoa ja se päättyi 2-2. FC:n pelurit kokivat turnauksen aikana monia onnistumisen hetkiä. Yksi ikimuistoisimmista oli maalivahdin pitkä pomppupallo, joka kimposi Ylöjärven Ilveksen veskarin yli tyhjään maaliin kierien. FC:n sijoitus turnauksessa oli kahdeksas. Valmentaja Pasi Rosenbergin mukaan turnauksesta saatiin hyvää pelillistä kokemusta ja lisää treeniä tarvitaan mitalisijojen tavoitteluun. Joukkueen tsempparina palkittiin Samuli Kuusinen.

Illan finaalissa AC KaPa sai vastaansa Nokian Palloseura Keltaisen. Pojat aloittivat pelinsä varmasti ja hyökkääjät tarjosivat monia huikeita tilanteita. Nopealla hyökkäyspelillä, tarkoilla syötöillä ja hyvällä puolustuspelillä voitettiin komeasti 4-0. Valmentajat Kari Joensuu ja Joni Toivola kiittivät poikia onnistuneesta turnauksesta. Arttu Ruohomäki palkittiin joukkueen tsempparina. Lisäksi Jere Snellman sai palkinnon hyvästä kehityksestä pelaajana. Pojat pokkasivat kultaa!

Lue lisää Kankaanpään Seudun nettilehdestä.





5.7.2013

AC Noormarkussa 4.7.


AC-joukkueemme ahkeroi piirin pelejä Noormarkun Koiton vieraana. Aurinkoinen torstai-ilta tarjosi jalkapallojännitystä koko rahalla. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Pori Jazz UTD2, jonka kanssa väännettiin tasaisesti kentän päästä päähän. Toisen puoliajan 4-2 johtoasema kutistui Jazzin vimmatuista tasoitusyrityksistä 4-3:een. Tämä jäikin loppulukemiksi ja KaPa:n pojat korjasivat arvokkaan voiton. Valmentaja Kari Joensuu kommentoi tyytyväisenä, että kehitystä on tapahtunut ja että olemme saaneet selvästi taidollista ja pelillistä eroa kiinni alueemme valtaseuroihin.

Illan toinen peli oli ottelujen isäntää, Noormarkun Koittoa vastaan. Ehkä helppoa voittoa odotellen päästiin erätauolle 0-2 takamatkalta. Valmentajat tsemppasivat henkeä ja työmoraalia ja toisella puoliajalla peli alkoi taas kulkea. Tilanteita oli paljon ja päästiin harjoittelemaan niin kulmia kuin rankkareitakin. Illan päätteeksi tilastoihin kirjattiin KaPa:lle 5-2 voitto.



17.6.2013

FC:n pelit Huittisissa 17.6.

Huittisten aurinkoisessa illassa kohdattiin FC Eurajoki. Palloa pyöriteltiin maaliin ja siinä rytäkässä Eurajoelle tuli käsivirhe. Kapa sai pallon pilkulle ja Joni S latasi sen varmasti maaliin. Peli kotiin 2-0. Arttu R sai vihreän kortin. Seuraavaksi viheriöllä miteltiin Llujan kanssa. Kapa hallitsi peliä ja se voitettiinkin 2-1. Markus M palkittiin joukkueen tsempparikortilla.

6.6.2013

FC:n pelit Kartanossa 4.6.

Paahteissa illassa Kartanon kentällä kohdattiin Musa03. KaPalla oli monia hyviä maalintekotilanteita. Ja maaleja tehtiinkin. Peli hoidettiin kotiin lukemin 5-1. Ukkosmyrskyä odotellassa aloitettiin peli FC Jazz Whitea vastaan. Pelaajilla oli hyvä draivi päällä. Lukemat kotiin 2-0. Arttu R sai hyvästä maalivahtipelistä vihreän kortin. Valmentaja Pasi Rosenberg kiitti kaikkia pelaajia onnistuneesta yhteispelistä.

30.5.2013

Kotipelit 29.5.2013

AC KaPa sai kotikentällään vieraita Porin suunnasta. Urheilukeskuksen kentällä E-11 poikia vastaan asettui ensin Ulvila ja loppuillasta vielä FC Jazz Red. Molemmat ottelut hoidettiin kotiin suurinumeroisestii. Valmentaja Kari Joensuu antoi kouluarvosanan yhdeksän ja puoli. Katsojat saivat nauttia tasaisen hyvästä pelistä ja hienoista maaleista.


23.5.2013

FC:n pelit Kankaanpäässä 23.5.

E-11 joukkueiden piirin pelit saatiin käyntiin Kankaanpäässä, kun FC KaPa:n vieraiksi saapuivat Kokemäen Pallo ja Mäntyluodon Kiri. Futisillan saldona oli voitto ja tappio - niitähän elämä tarjoaa meille kaikille. KaPalla oli monta hyvää tilannetta, maaleja, kulmia ja hyviä nousuja. Saatiin katkoja, nopeita vastaiskuja ja syötöt tavoittivat hyvin omia. Vaihtopenkiltä kuului iloinen pölinä ja kioskin makkaranmyynti ylitti odotukset. Kavereita kannustettiin ja valmentajat näkivät, mitä juttuja seuraavaksi treenataan.

FC KaPa sanoo "muikku"

Annika nappasi vihreän kortin

Musa Cup 18.5.2013



Molemmat joukkueemme osallistuivat Porissa järjestettyyn nuorten jalkapalloturnaukseen, Musa Cupiin. Osalle pelaajista tämä oli ensimmäinen virallinen pelireissu. Valmentaja Pasi Rosenbergin mukaan kokemusta saatiin ja hauskaa oli.

Pidempään pelanneiden joukkue eteni turnauksen finaaliin asti ja kotiin tuomisina oli hopeapokaali. Valmentaja Kari Joensuun mukaan turnaus oli kovatasoinen, onnistumisia saatiin laajalla rintamalla ja joukkue oli paremmassa iskussa vuodenaikaan nähden. Tähän ovat vaikuttaneet parantuneet harjoitusolosuhteet, mistä kiitos Niinisalon tekonurmikentän.

Turnaukseen osallistui kaikkiaan kahdeksan joukkuetta. Ulvila vei koko turnauksen voiton, AC KaPa toi hopeaa ja TPV joutui tyytymään pronssiin.


5.4.2013

Närpiön turnaus 24.3.2013


AC KaPa suunnisti kohti Närpiötä 24.3. Turnauksessa kokeiltiin
pelaajien kierrätystä peliryhmien välillä ja kokemukset olivat
onnistuneet. FC:stä saatiin mukaan Anni ja Jere, jotka pelasivat niin
kuin olisivat aina olleet mukana. Muut pelaajat olivat Sebastian,
Matias, Joni, Topias, Henri, Aleksi J. ja Jami J. Turnauksen taso oli
yllättävän kova ja näin ollen tulokseen voidaan olla todella
tyytyväisiä! Maalisuhde oli 16-3, joten varsinkin puolustuspelaaminen
oli koko joukkueelta kurinalaista ja tehokasta. Pronssipelissä
pelaajat saivat liikkeen kohdalleen ja pallo kiersi ajoittain todella
näyttävästi (samanlaista syöttöpeliä on nähty viimeksi Camp Noulla
Barcelonassa). Pronssipelin jälkeen Sportingin valmentaja tuli
vuolaasti kehumaan Kankaanpääläisten tasoa jalkapallossa. Ei kuulemma
ole tiennyt, että Kankaanpäässä on näin hyviä jalkapalloilijoita.

Söimme turnauksessa ns. joukkuelounaan, oli hieno seurata
hyväkäytösten nuorten urheilijoiden toimintaa ruokailussa. Tulemme
luultavasti jatkossakin turnauksissa tukeutumaan vastaaviin
järjestelyihin...

Pronssifinaalin jälkeen kuultua: Milloin ovat seuraavat pelit??

Tulokset:

VPS 1 - AC KaPa 1-0
Korsnäs FF - AC KaPa 1-3
Kraft Gul - AC KaPa 1-2
AC KaPa - Sporting 11-0 (Pronssi-finaali)

4.4.2013

FC Jazzin miniturnaus Karhuhallissa hiihtolomalla ke 20.2.2013


Hiihtolomalla lähdimme kahden joukkueen voimin pelaamaan futista Karhuhalliin. Kokeilimme voimien yhdistämistä KoPan kanssa. Kokemäeltä tuli 5 pelaajaa ja meiltä 16 pelaajaa. Turnaus sujui valtavan hienosti ja molemmat yhdistelmäjoukkueet ylsivät mitali-peleihin. AC:n runkoon rakennettu joukkue voitti koko turnauksen ja FC:n ympärille rakennettu joukkue voitti pronssia. Kokemukset yhteistyöstä KoPan kanssa olivat positiiviset.

TULOKSET:

FC KaPa - Jazz Red 0 - 1
AC KaPa - FC KaPa 3 - 0
FC KaPa - HaPo 3 - 1
Jazz White - FC KaPa 1 - 1
PRONSSIPELI FC KaPa - Jazz White 4 - 0

AC KaPa - FC KaPa 3 - 0
HaPo - AC KaPa 1 - 2
AC KaPa - Jazz Red 4 - 1
Jazz White - AC KaPa 0 - 4
LOPPUOTTELU Jazz Red - AC KaPa 0 - 4